Oima säästää merkittävästi hyvinvointialueiden työaikaa

Hyvinvointialueiden käynnistyessä myös henkilökohtaisen avun sekä omais- ja perhehoidon järjestämisessä tapahtui mittava muutos. Manuaalisen työn vähentämiseksi merkittävästi, kotona tehtävän hoivan työsuhteiden hallintaa siirrettiin monella hyvinvointialueella Oiman kehittämään toiminnanohjausjärjestelmään. 

Henkilökohtaisen avun työnantajamallin hallinnointi on ollut vuodesta 2015 Oiman tärkein toimiala, viimeisen vuoden kuluessa omais- ja perhehoidossa puolet hyvinvointialueista siirtyi käyttämään Oima-palvelua. Tämä nelinkertaisti palvelun käyttäjämäärän. 

Oiman järjestelmällä hoitajat pääsevät itse merkitsemään omat hoitopäivät ja mahdolliset poikkeamat. 

”Muutoksen myötä työ on läpinäkyvää kaikille osapuolille. Samalla hyvinvointialueiden henkilökunnan työaikaa säästyy 300–500 tuntia kuukaudessa. Näin siis 2–3 henkilön työpanos säästyy paperitöistä muuhun käyttöön,” Oiman toimitusjohtaja Jani Laatikainen sanoo.


Hyvinvointialueiden työntekijöitä sekä omais- ja perhehoitajia onkin koulutettu runsaasti uuden palvelun käyttöönotossa.

”Palkkioiden maksun ajankohta vuoden alussa on kriittinen. Oima tarjoaa palvelutuotantoa, joka on osaltaan varmistamassa hyvinvointialueiden palkkionmaksuprosessin etenemistä sekä auttamassa ja ratkaisemassa pulmatilanteita,” Laatikainen kertoo.  

Manuaalisen arkistointitarpeen poistuessa sopimukset, hoitopäivälistat, laskelmat ja verokortit löytyvät yhden palvelun alta. 

”Tiedon liikkuminen yhdessä järjestelmässä on turvallisuustekijä ja palkkioiden maksu toteutuu oikein ja ajallaan. Tavoitteenamme on olla kehittämässä ja uudistamassa työelämää sekä hoiva-alan palkkionmaksua yhteistyössä asiakkaiden, hyvinvointialueiden ja järjestöjen kanssa,” Laatikainen sanoo.

Palvelussa tuotetaan omais- ja perhehoidosta laajasti tietoa hoitajille ja hyvinvointialueiden sosiaalijohtajille ja muille sosiaalialan ammattilaisille. Omais- ja perhehoitajien vapaiden seurannalla saadaan tietoa hoitajien voimavaroista ja voidaan tukea työssäjaksamista.  

Lisätiedot:
Jani Laatikainen, toimitusjohtaja, Oima oy, p. 044 023 1179, jani.laatikainen@oima.fi

Oima Oy on perustettu vuonna 2011 ja kehitämme henkilökohtaisen avun työnantajamallin sekä omais- ja perhehoidon hallinnoinnin järjestelmää. Oima-palvelulla organisaatiot ja yksityiset työnantajat voivat hallinnoida työ- ja toimeksiantosuhteita, maksaa palkat ja palkkiot sekä ohjata toimintaa reaaliaikaisen tiedon avulla. Taustallamme on ketterä kansainvälinen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa 1400 asiantuntijaa.

Lue myös

Oima 11 vuotta

16.05.2022

Keväällä 2021 Oima täytti 10 vuotta. Koronan takia tämä juhla jäi vähän varjoon, mutta nyt tilanteen hieman helpottaessa on aika juhlistaa tätä kunnolla! Kiitos siis jokaiselle meidän kanssamme matkaa jakaneelle, toivottavasti saamme jatkaa yhteistyötä seuraavat 10 vuotta! Matkaan on mahtunut monenlaista, niin iloja kuin surujakin. Oima on selkiyttänyt tavoitteitaan ja määritellyt työelämää uusiksi. Työelämää on […]

Lue lisää

Kuva henkilökohtaisen avun hyvä työnantajuus Oima Kiertueelta Jyväskylästä. Kuvassa Jarmo Tiri ja Jyri Juusti.

Mikä rakentaa henkilökohtaisen avun sujuvaa arkea?

21.09.2023

Palautteena tilaisuuksista tuli esiin esim. työnantajan havainto siitä, että "me ollaan kaikki erilaisia ja tarvitaan apua erilaisissa asioissa”. Todettiin myös, että "joka päivä olen onnellinen siitä, että minulla on avustaja" ja "meillä on työnantajina vastuu siitä, että viemme tätä työnantajan roolia eteenpäin ja olemme rohkeita ja itsenäisiä omassa roolissamme käytännön arjessa."

Lue lisää

Oiman palvelu sijaismaksamiseen uudistuksessa mukana

29.06.2020

Alkukesän vaihtuessa keskikesäksi myös aiemmin tuttu SuoraTyö sai uuden ilmeen ja muuttui Oimaksi. Uudella ilmeellämme halusimme tuoda esille palvelumme ainutlaatuisia puolia, työnhallinnan automatisoinnin vapautta lisääviä mahdollisuuksia ja kokonaisuuden helppoutta.   Muutoksista huolimatta on korostettava, että emme ole luopumassa Oiman palvelun sijaismaksajaominaisuudesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Haluamme ehdottomasti jatkaa sijaismaksamisen kehittämistä vielä pidemmälle, erityisesti asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Tavoitteenamme on vastata asiakkaidemme tarpeisiin ja haasteisiin entistä paremmin.  […]

Lue lisää