SuoraTyöstä Oimaksi

SuoraTyö perustettiin 2011 vastaamaan nopean työelämän haasteisiin erityisesti niissä tilanteissa, joissa työn määrä on vaihteleva ja työntekijöiden vaihtuvuus suurta. Työmarkkinoiden tarve uudistuneisiin ja nykyaikaisiin työnhallintomenetelmiin koko suhteen ajalta näkyi yrityksemme kasvuna. Vuosien varrella SuoraTyö on tullut pysyväksi osaksi työsuhteiden hallintaa ja palkanmaksua sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. 

Koimme kuitenkin tarvitsevamme muutosta. SuoraTyö ei kuvaa enää sitä kokonaisuutta, jollaiseksi olemme vuosien kehityksen aikana muotoutuneet. Palkanmaksun ja työnhallinnan palvelukokonaisuutemme on muotoutunut erilaiseksi kuin alkupisteessä. Etäännyttävä ilmeemme ei viestinyt palvelusta, jonka tarkoitus on vapauttaa työntekijöiden aika kaikkein tärkeimpiin asioihin jäykän ja vanhanaikaisen työnhallinnon sijaan.  

Tahdomme erottua niistä perinteisistä työnhallinnan ja palkanmaksun tekijöistä, jotka katsovat taaksepäin. Tarjoamme reaaliaikaista tietoa palkanmaksusta, joka antaa mahdollisuuksia myös parempaan työnjohtamiseen. Lisäksi haluamme korostaa nykyaikaisen palvelumme mahdollisuuksia: tiedolla johtamista, edistynyttä resursoinnin seuraamista sekä vaikutusta työnantajakuvaan. Päätimme uudistua, jotta voimme viestiä paremmin tarjoamistamme mahdollisuuksista. 

Uudistus kattaa sekä nimemme että ilmeemme. Uusi nimemme Oima kuvaa ainutlaatuista vahvan teknologiaosaamisen ja syvän työelämätuntemuksen antamaa ainutlaatuista voimaa sekä oivallista yhdistelmää, joka on yhtenä pakkauksena täysin poikkeuksellinen. Nimemme myös muistuttaa asioista, jotka haluamme pitää toimintamme keskiössä: ymmärrettävyyden, lähestyttävyyden ja auttamisen. Korostamme tätä myös uudella ilmeellä. 

Olemme rehellisiä tavoitteessamme: haluamme kehittyä halutuimmaksi työnhallinnan kumppaniksi. Uusi tapa hyödyntää teknologian mahdollisuuksia kaikenlaisten työnhallinnan pulmien ratkaisemiseen on yksi keino helpottaa työllistämistä, työllistymistä ja kaikkea tiedonhallintaa työsuhteen solmimisesta sen päättämiseen asti. Tarjoamamme vaihtoehto tekee entisestä jähmeydestä nopeaa, helppoa ja tehokasta. 

Ratkaisuillamme myös korostamme haluamme vastata yksittäisten yritysten haasteiden lisäksi yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Haluamme olla mukana vastaamassa työmarkkinoiden haasteisiin. Mielestämme työn tulee olla kannattavaa kaikissa tilanteissa ja haluamme tarjoamallamme palvelulla helpottaa tyypillisten työnhakutilanteiden lisäksi myös esimerkiksi osatyökykyisten työnsaantia. 

Lue myös

Luottamuksen merkityksestä

21.01.2022

Hetken aikaa blogin aihetta pohdittuani päätin kirjoittaa mielestäni erittäin tärkestä asiasta, joka vaikuttaa meidän jokaisen päivättäiseen työssäonnistumiseen ja -viihtymiseen. Puhutaan siis luottamuksesta. Inspiraation lähteenä toimi Oiman pelikirja (1). Itseohjautuvassa organisaatiossa luottamus ja rehellisyys muodostavat tärkeän perustan koko työyhteisölle. Ilman näitä olisi mahdotonta edes luopua vanhoista rakenteista ja toimintamalleista. Jokaisen täytyy voida luottaa siihen, että myös […]

Lue lisää

Pohteen alueen omaishoitajat ja sijaiset: 
tervetuloa Oima haltuun - koulutukseen!

28.04.2023

Tervetuloa Pohteen ja Oiman järjestämään Oima haltuun – koulutukseen oppimaan Oima-palvelun ketteräksi käyttäjäksi! – Koulutusta tarjotaan niille omaishoitajille ja sijaisille, joilla on käytössään tietokone, tabletti tai älypuhelin, jolla on mahdollista käyttää Oima-palvelua – Koulutus on rakennettu teidän tarpeiden lähtökohdista – haluamme olla tukemassa arvokasta työtänne – Koulutus toteutetaan lähikoulutuksena ja virtuaalikoulutuksena – Koulutuksen jälkeen saat […]

Lue lisää

Oima kehittää kotona tuotettavan hoivan hallintaa aiempaa vahvemmin osana Vismaa

02.12.2021

Oiman vahva panostus kotona tuotettavien hoivapalvelujen työnhallintaan jatkuu entistä leveämmin hartioin osana Vismaa. Pohjois-Euroopan suurimpana ohjelmistotalona Visma tarjoaa Oimalle erinomaiset mahdollisuudet pyrkiä kohti tavoitettaan halutuimpana hoivatyön hallinnan kumppanina. Oima jatkaa Visma-perheessä täysin itsenäisenä yhtiönä. Kaikki tutut oimalaiset palvelevat sinua siis jatkossakin. Oiman ratkaisut, jotka helpottavat henkilökohtaista apua tarvitsevien sekä perhe- ja omaishoitajien arkea, saavat nyt […]

Lue lisää