Oima laajentaa palvelutuotannon tarjoamista

Oima tekee työnhallintaohjelmistoa SaaS-palveluna henkilökohtaisen avun ja omais- ja perhehoidon tarpeisiin. Lähes kolmen vuoden ajan Oima on tehnyt palkanlaskentaa huolehtien kuukausittain kahden alueen henkilökohtaisten avustajien palkanlaskennasta. Itse tuntien kirjaamisen lisäksi hoidamme palkanlaskentaan liittyvän asiakaspalvelun. Asiakkaidemme toiveesta olemme nyt päättäneet laajentaa tätä toimintaa. Oima avaa palkan- ja palkkionlaskentaan erikoistuneen erillisyksikön kesän 2022 aikana.

Tavoitteenamme on vapauttaa asiakkaidemme työaikaa entistä enemmän siihen tärkeimpään asiakastyöhön. Palvelutuotanto tulee toimimaan sekä henkilökohtaisen avun että omais- ja perhehoidon puolella ja sopii erityisesti sellaisten asiakkaiden tarpeeseen, joilla on haasteita rekrytointien kanssa. Palvelun avulla on mahdollista paikata myös poissaoloja tai kiiretilanteita. Esitteestä näet mitä kaikkea palvelutuotannon avulla on mahdollista keskittää yhteen paikkaan!

Palvelutuotantoa pyörittävät jo ennestään tutut oimalaiset, Taru Torssonen ja Iina Palonen. Ota yhteyttä ja katsotaan teidänkin tarpeeseen sopiva tarjous! 

Ps. Valmistelemme myös tuotetta, jonka avulla pystytään helpottamaan hyvinvointialueen muodostamiseen liittyviä muutoksia palvelussa, jotta nämä menisivät mahdollisimman helposti ja vaivattomasti teille. Tiedotamme tästä alkusyksystä lisää, pysy kuulolla!

Lue myös

Oima 11 vuotta

16.05.2022

Keväällä 2021 Oima täytti 10 vuotta. Koronan takia tämä juhla jäi vähän varjoon, mutta nyt tilanteen hieman helpottaessa on aika juhlistaa tätä kunnolla! Kiitos siis jokaiselle meidän kanssamme matkaa jakaneelle, toivottavasti saamme jatkaa yhteistyötä seuraavat 10 vuotta! Matkaan on mahtunut monenlaista, niin iloja kuin surujakin. Oima on selkiyttänyt tavoitteitaan ja määritellyt työelämää uusiksi. Työelämää on […]

Lue lisää

Kutsu webinaariin: Miten työnantaja ja työntekijä yhdessä voivat rakentaa sujuvaa arkea?

20.09.2023

Kevään Oima-kiertueella kohdattiin henkilökohtaisen avun työnantajia ja avustajia. Kiertueella keskusteltiin rohkeasti resilienssistä, huonoista päivistä, luottamisesta, neuvottelutaidoista, ja miten työnantajan ja avustajan suhde on vastavuoroinen.

Lue lisää

Kuva henkilökohtaisen avun hyvä työnantajuus Oima Kiertueelta Jyväskylästä. Kuvassa Jarmo Tiri ja Jyri Juusti.

Mikä rakentaa henkilökohtaisen avun sujuvaa arkea?

21.09.2023

Palautteena tilaisuuksista tuli esiin esim. työnantajan havainto siitä, että "me ollaan kaikki erilaisia ja tarvitaan apua erilaisissa asioissa”. Todettiin myös, että "joka päivä olen onnellinen siitä, että minulla on avustaja" ja "meillä on työnantajina vastuu siitä, että viemme tätä työnantajan roolia eteenpäin ja olemme rohkeita ja itsenäisiä omassa roolissamme käytännön arjessa."

Lue lisää