Oima laajentaa palvelutuotannon tarjoamista

Oima tekee työnhallintaohjelmistoa SaaS-palveluna henkilökohtaisen avun ja omais- ja perhehoidon tarpeisiin. Lähes kolmen vuoden ajan Oima on tehnyt palkanlaskentaa huolehtien kuukausittain kahden alueen henkilökohtaisten avustajien palkanlaskennasta. Itse tuntien kirjaamisen lisäksi hoidamme palkanlaskentaan liittyvän asiakaspalvelun. Asiakkaidemme toiveesta olemme nyt päättäneet laajentaa tätä toimintaa. Oima avaa palkan- ja palkkionlaskentaan erikoistuneen erillisyksikön kesän 2022 aikana.

Tavoitteenamme on vapauttaa asiakkaidemme työaikaa entistä enemmän siihen tärkeimpään asiakastyöhön. Palvelutuotanto tulee toimimaan sekä henkilökohtaisen avun että omais- ja perhehoidon puolella ja sopii erityisesti sellaisten asiakkaiden tarpeeseen, joilla on haasteita rekrytointien kanssa. Palvelun avulla on mahdollista paikata myös poissaoloja tai kiiretilanteita. Esitteestä näet mitä kaikkea palvelutuotannon avulla on mahdollista keskittää yhteen paikkaan!

Palvelutuotantoa pyörittävät jo ennestään tutut oimalaiset, Taru Torssonen ja Iina Palonen. Ota yhteyttä ja katsotaan teidänkin tarpeeseen sopiva tarjous! 

Ps. Valmistelemme myös tuotetta, jonka avulla pystytään helpottamaan hyvinvointialueen muodostamiseen liittyviä muutoksia palvelussa, jotta nämä menisivät mahdollisimman helposti ja vaivattomasti teille. Tiedotamme tästä alkusyksystä lisää, pysy kuulolla!

Lue myös

Kuva henkilökohtaisen avun hyvä työnantajuus Oima Kiertueelta Jyväskylästä. Kuvassa Jarmo Tiri ja Jyri Juusti.

Mikä rakentaa henkilökohtaisen avun sujuvaa arkea?

21.09.2023

Millaista on sujuva arki työnantajamallilla toteutetussa henkilökohtaisen avustajan ja työnantajan työsuhteessa? Miten kannattaa toimia silloin, kun arki ei suju? Työnantajat ja avustajien yhteisistä tilaisuuksista nousi hyvän yhteistyön ääni Henkilökohtaisen avun työnantajamallin hallinnoinnin ohjelmistoa kehittävä Oima järjesti keväällä 2023 Oulussa ja Jyväskylässä tilaisuudet, joissa työnantajat ja avustajat keskustelivat siitä, millainen on hyvä työnantajan ja avustajan välinen […]

Lue lisää

Oima-palvelun saavutettavuustestaus

17.08.2021

Oima suoritti kattavan saavutettavuustestauksen palveluunsa kesäkuun lopulla. Saavutettavuustestauksen tarkoituksena oli löytää palvelustamme kohtia jotka toimivat vajavaisesti tai eivät ollenkaan ruudunlukijoiden kanssa tai joiden käyttö on ainoastaan näppäimistöllä käytettäessä heikkoa.

Lue lisää

Luottamuksen merkityksestä

21.01.2022

Hetken aikaa blogin aihetta pohdittuani päätin kirjoittaa mielestäni erittäin tärkestä asiasta, joka vaikuttaa meidän jokaisen päivättäiseen työssäonnistumiseen ja -viihtymiseen. Puhutaan siis luottamuksesta. Inspiraation lähteenä toimi Oiman pelikirja (1). Itseohjautuvassa organisaatiossa luottamus ja rehellisyys muodostavat tärkeän perustan koko työyhteisölle. Ilman näitä olisi mahdotonta edes luopua vanhoista rakenteista ja toimintamalleista. Jokaisen täytyy voida luottaa siihen, että myös […]

Lue lisää