Uutena oimalaisena

Kuukauden päivät takana Oimalaisena ja nyt pääsettekin kuulemaan mun fiiliksiä ja hieman mitä täällä teen. 

Ensinnäkin lienee hyvä kertoa itsestä jotain. Olen tosiaan Ville ja liityin oimalaisten joukkoon noin kuukausi takaperin. Olen aiemmin työskennellyt julkisella puolella palkkahallinnon parissa sekä yksityisellä puolella asiakaspalvelun tehtävissä, eli varmastikin huomaatte, että perinteistä liukuhihnatyötä on tehty hyvinkin pitkälti.   

Sain itse kuulla Oimasta heinäkuun puolella ensimmäistä kertaa, kun ystäväni näytti minulle ilmoitusta, jossa etsittiin uutta työntekijää ilahduttamaan asiakkaidemme arkea. Oimassa minua innosti erityisesti se, miten ja miksi tätä työtä tehdään. Sain jo haastattelussa hyvän kuvan Oimasta työympäristönä sekä yrityksenä, eikä kuva ole yhtään siitä heikentynyt vaan pikemminkin vahvistunut, kun olen päässyt keskustelemaan muidenkin työntekijöiden kanssa työpaikan arvoista, sekä tekemään työtä asiakkaidemme parissa. 

Nykyisessä työtehtävässäni ilahdutan asiakkaitamme asiakaspalvelussa sekä palkanlaskennassa. Toisaalta työ on kuitenkin vaihtelevaa ja olenkin tähän mennessä päässyt erinäisiin projekteihin ja esim. nyt kirjoittelen tätä blogipostausta, joten voisin sanoa, että työtehtäväni ovat vaihtelevia, eikä vain muutaman asian puurtamista päivästä toiseen. Viihdyn enimmäkseen toimistolla ja tänne on kyllä mukava aina aamulla tulla.  

Kun siirtyy julkishallinnosta Oiman kaltaiseen yritykseen on muutos suuri, mutta omalla kohdalla tuntuu, että Oima on juuri semmoinen työpaikka, jossa viihdyn ja saan itsestäni suurimman panoksen irti.  

Mikäli haluat kuulla muiden työntekijöiden mielipidettä meistä työpaikkana, niin voit tsekata ne tästä tai jos sinua kiinnostaa tulla meille työkaveriksi niin voit katsoa meidän avoimet työpaikkamme tai jos sopivaa työtä ei vielä löydy, verkostoidu kanssamme, niin kuulet jos meille avautuu sinua kiinnostavia tehtäviä! 

Lue myös

Oiman henkilökohtaisen avun koulutuspäivän materiaali

21.11.2023

Oima järjesti marraskuun alussa henkilökohtaisen avun koulutuspäivän, jossa hyvinvointialueiden käyttäjillä oli mahdollisuus kuulla palveluun toteutetuista kehityskohteista, esittää toiveita tulevan kehityksen suhteen ja keskustella henkilökohtaisen avun ajankohtaisista asioista.

Lue lisää

Koulutus: Oiman peruskäyttö henkilökohtaisen avun työnantajille ke 22.1. klo 10.00

02.01.2025

Koulutus: Oiman peruskäyttö henkilökohtaisen avun työnantajille ke 22.1. klo 10.00 Koulutus: Oiman käyttöönotto ja perustoiminnotAika: Keskiviikkona 22. tammikuuta 2025 klo 10.00-11.00Oima järjestää keväällä 2025 koulutuksia loppukäyttäjille, joissa teemana on Oiman perustoiminnot. Koulutus keskittyy Oiman perustoimintoihin mm. – sisäänkirjautumiseen– omien tietojen päivittämiseen – tuntien hyväksyntään. Koulutuksia järjestetään jatkossa kerran kuukaudessa. Ohessa ilmoittautuminen Oiman ensimmäiseen loppukäyttäjille tarkoitettuun […]

Lue lisää

Oiman ja Varman yhteistyö parantaa henkilökohtaisen avun työnantajuuden edellytyksiä

21.12.2021

Hoiva-alan työsuhde- ja palkkahallinnon palvelu Oima ja työeläkevakuutusyhtiö Varma kehittävät yhdessä palveluja henkilökohtaisen avun järjestämisessä mukana oleville tahoille. Yhteistyön tavoitteena on tuoda konkreettista hyötyä kunnille, työnantajille ja henkilökohtaisille avustajille. Kehitystyön alkuvaiheessa olemme parantaneet henkilökohtaisen avun työeläkevakuuttamisen prosessia ja luoneet uusia työkaluja tukemaan sekä työnantajia että avustajia.   Yleisin tapa järjestää vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu on työnantajamalli, jossa henkilö, […]

Lue lisää